Eli siis eilisen aamun inspaamana aattelin pitkästä aikaa tehä postauksen Saulista. : ) Tällä hetkellä mulle kaikista tarkeimmästä hevosesta. ♥ Eilisen inspaamana koska oli Hiltsun kans aikalailla ongelmia, mutta Saulin näkeminen piristi heti : )
Eli siis Sauli tuli n. 31.1.-1.2.2013, Mauri Jaaralle vamennukseen meidän koululle(Ruukin Maaseutuopisto). Ja aloin hoitamaan sitä 4.2. : ) No siitähän se sitten lähti ja ensimmäinen ravi reissu olikin jo 15.2.-13. Bodeniin. : ) Olin itse käynyt ehkä 2 kertaa ennen sitä raveissa! : D Silloin Sauli voitti ja olihan se hieno reissu. ♥ Ja siitä se sitten kunnolla lähti! : D Sen jälkeen on käyty toiseenkin kertaan Bodenissa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Kaustisilla ruunan kanssa. : ) Tämän melkein vuoden ajan on tullut ruunalla ratsasteltua ajettua ja muutenkin koettua sen kanssa monenlaista. Monia vastoinkäymisiä on herralla ollut. Vasta 7-vuotias ruuna on kokenut kaikenlaista. On "kesäallergiaa", jonka takia kesäkeleillä juokseminen ei ole ruunalle hyväksi.
Nyt syksyllä on sitten ollut jalka vaivoja. Saulin olisi pitänyt olla startilla 11.11.-13, mutta sen jalka ei kestänytkään kovaa treeniä alkusyksyn jalkavaivojen takia. Liian aikaisin aloitettu treeni siis hajotti jänteen Saulin vasemmasta etusesta.
14.11.-13 ruuna siirtyi yksityistallille minulle hoitoon ja hyvää huolta olen yrittänyt pojusta pitää. : ) Pelkällä tarhailulla poitsu ollut nyt jo 1,5kk ja niin se on vielä tammikuun loppuun, ainakin. Tammikuussa pitäs poika viedä ell kontrolliin, missä katotaan onko jalka paremmassa kunnossa. : ) Ja katotaan saahaanko alkaa treenaileen! ; D
Bodenista 7.3.-13, heppa ei sillon ollut oikein terve ja hyytyi kärjestä vasta kymmeneksi. |
Joku vanhempi voittokuva, oiskohan Jyväskylästä 18.1.-13 kun oli vielä entisellä valmentajalla Konttisen Harrilla. |
Tämmönen pikku värkkäys herran kuvista jonka joskus oon tehny : ) |
Seinäjoki 20.5.2013, laukan kautta 4.sija : D Juoksi "jenkkikärryistä" ekaa kertaa. : ) Eikä haitannut vaikka oli melkein 30 astetta lämmintä! : D |
Tää on vaan jotenki niin ihana tunnelmaltaan <3 BTW Hiltsu lähtee tänään takaisin omaan kotiinsa! : ) Ehkä parempi niin : ) |